Mäntsälän kapina - tapahtumien kulku päivästä päivään

Lapualta myöhemmin yli maan levinnyt kansanliike alkoi saada näkyvyyttä sanomalehdistössä mm. vasemmistonuorten järjestäessä Lapuan työväentalolla 23-24. marraskuuta 1929 nk. haastejuhlat. Paikalliset talonpojat vaativat nuoria riisumaan punaiset paitansa, ja kun näin ei vapaaehtoisesti tehty, riisuttiin ne heiltä väkisin. Lisäksi työväentalon ikkunoita rikottiin ja tervattiin. Näin julistettiin voimaan Lapuan Laki

Lapuanliikkeen voimannäyttönä ja valtiollisen järjestelmän, hallitusmuodon systemaattisen muutospyrkimyksen varsinaisena alkuna pidetään heinäkuun 7. päivänä 1930 järjestettyä talonpoikaismarssia. Marssiin osallistui 12.000 miestä, jotka kokoontuivat jo edellisenä päivänä eri puolille Helsinkiä. Tasavallan korkein johto, presidentti Lauri Relander, pääministeri P. E. Svinhufvud sekä kenraali C. G. Mannerheim olivat Senaatintorilla vastaanottamassa talonpoikain paraatia. Heidän rinnallaan seisoi maanviljelijä Vihtori Kosola. Oikeiston piirissä tätä tapahtumaa pidettiin kansanliikkeen tavoitteiden, nk. ”Lapuan lain” legitimointina ja vasemmiston piirissä alettiin vakavissaan pelätä oikeistokaappausta, joista Euroopasta löytyi lukuisia esimerkkejä aivan lähimenneisyydestä.

Loppusyksy 1931 - ”Jotain on tekeillä”

Svinhufvudin valinta presidentiksi rauhoitti oikeistolaisia, jotka ilmeisesti odottivat nyt presidentin tekevän aloitteita heidän pyrkimystensä puolesta. Syksyn 1931 kuluessa alkoi kuitenkin taas liikkua voimistuvia huhuja suunnitteilla olevasta vallankaappauksesta, eikä lapuanliikkeen eri tasoilta ja tahoilta antamat lausunnot mm. valtiojärjestyksen muuttamisen tarpeesta edes pyrkineet vähentämään tämän suuntaisia epäilyjä. Mm. marraskuun 1931 kokouksessaan lapuanliike vaati siirtymistä enemmistövaaleihin, äänioikeuden sitomista verojen maksukykyyn, eduskunnan vallan siirtämistä hallitukselle ja myös sosialidemokraattisen toiminnan kieltämistä kommunistien lisäksi. Lisäksi vaadittiin kaikkien lapuanliikkeen asioilla olleiden, kuten kyydityksistä ym. rikoksista tuomittujen vapauttamista.. Vallankaappauksen valmisteluista lapualaisten kanssa epäiltiin myös Maakuntien liikettä ja Vapaussodan Rintamamiesten Liittoa. Vihtori Kosola oli katsottu “Jumalan oikeuttamaksi johtajaksi”, joten hän ei tarvinnut muodollista asemaa kansanliikkeessä

Presidentti K. J. Ståhlbergin kyydityksen suunnittelun johdosta Suojeluskuntien ylipäällikön tehtävistä erotettu kenraali K. M. Wallenius valittiin Lapuan liikkeen pääsihteeriksi. Suojeluskuntien piiri- ja aluetasolla käytiin kiivasta kädenvääntöä siitä, kenen takana seistä. Jo aiemmin kiivaana käynyt keskustelu lehdistössä yltyi entisestään Helsingin Sanomien päätoimittaja Eljas Erkon 7. 11. 1931 julkaisemasta pääkirjoituksesta, jossa hän suoraan sanoi, että maassa valmistellaan vallankaappausta. Pääkirjoituksen mukaan valtaan oli pyrkimässä valtiollinen liike hämäräperäisine tarkoituksineen, joka oli jonkinlaista suomalaista hitleriläisyyttä. Vallankumoushankkeen johtohahmoiksi Helsingin Sanomat nimesi Lapuan liikkeen pääsihteeri K. M. Walleniuksen ja Ajan Sana lehden päätoimittaja Aarne Somersalon.

Etsivän Keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki ei uskonut tekeillä olevan mitään ilkivaltaa vakavampaa. Hän oli tässä näkemyksessään Kokoomuksen ja sen kannalla olleen lehdistön linjoilla.

Paineet kuitenkin kasvoivat lapuanliikkeen aktivistien taholla. Liikkeen huippuhetkistä, Talonpoikaismarssista ja sen ympärille rakennetusta "Lapuan kuumasta kesästä" 1930 oli kulunut jo runsas vuosi. Pääministeri Svinhufvud ja hänen hallituksensa olivat silloin lapualaisten painostuksesta ja avulla nujertaneet kommunistit kadoksiin, mutta vaikka "Ukko-Pekka" oli valittu presidentiksi kohta vuosi sitten, ei sosialidemokraatteja oltu silti saatu kuriin. Näin siis ajattelivat jo varsin kärsimättömäksi käyneet lapualaiset loppusyksystä 1931.

Maanantai 25.1. 1932 - Mäntsälässä alkaa kyteä

Mäntsälän suojeluskuntatalolla pidettiin paikallisten lapualaisten kokous, jossa Suomen Sosialidemokraatin mukaan päätettiin naulata Mäntsälän alueen työväentalot kiinni. Ensimmäiseksi naulattiinkin Ohkolan työväentalo ja sen jälkeen useita muita. Uudenmaan läänin maaherra Bruno Jalander lähetti tilannetta rauhoittamaan Liikkuvan poliisin osaston. Lapualaisten silmissä Jalanderin ja sisäministeri Ernst von Bornin sosialisteja suojelevaa toimintaa pidettiin maanpetturuutena. Lapualaiset uskoivat edelleen presidentti Svinhufvudin olevan heidän tavoitteidensa takana, eli presidentin-, hallitus- ja enemmistövallan (johtajavalta vs. parlamentarismi) lisäämisen sekä kaiken sosialistisen toiminnan lopettamisen kannalla. Hänen uskottiin tulevan esiin oikean hetken koittaessa.

Keskiviikko 24.2. 1932 - Mäntsälään tulee lapaualaisvahvistuksia

Ilmeisesti jo helmikuun 24. päivästä alkaen lapualaiset alkoivat kerätä joukkoja aseineen Mäntsälään. Ohtolan työväentalolla tiedettiin olevan tilaisuus, johon oli kutsuttu juhlaesitelmää pitämään tohtori Mikko Erich, entinen kokoomuslainen ja siten oikeiston erityinen vihan kohde. Lapualaiset olivat jo aiemmin pyytäneet maaherra Jalanderia kieltämään tilaisuuden pitämisen, mutta tämä ei siihen suostunut, vaan komensi tilaisuuteen 30-miehisen poliisipartion järjestystä ylläpitämään. Lapualaiset levittivät Mäntsälään ja ympäristöön painettuja julisteita, joissa sanottiin tilaisuuden olevan peruutettu.

Lauantai 27.2. 1932 - lapualaiset tulittavat työväentaloa

Ohtolan työväentalon juhlien jo alettua vaati lapualaisten lähetystö Mäntsälän nimismiestä lopettamaan tilaisuuden. Kun nimismies ei tähän suostunut, avasivat työväentaloa piirittäneet 4- 700 Lapuan liikkeen kannattajaa (valtaosa Mäntsälästä ja lähialueilta) tulen, ja ampuivat n. 700 laukausta työväentalon suuntaan, mutta pääasiassa tarkoituksella yli rakennuksen. Kun joitakin luoteja tuli kuitenkin myös rakennukseen sisään, määräsi nimismies tilaisuuden lopetettavaksi. Tämän jälkeen miesjoukko siirtyi Mäntsälän suojeluskuntatalolle. Ilmeisesti alkujaan lapualaisten oli tarkoitus Erichin puheen ja koko juhlatilaisuuden estetyksi saamisen jälkeen hajaantua, mutta paikalla ollut, kyydityksistä etsintäkuulutettu Artturi Vuorimaa sai mahdollisesti puheillaan jo tiedossa olleista pidätyksistä pelotelluksi pääjoukon jäämään suojeluskuntatalolle.

Sunnuntai 28.2. 1932 - Mäntsälän kapina alkaa

Mäntsälän miesjoukon lähettäessä presidentti Svinhufvudille uhkavaatimuksen mm. sisäministeri von Bornin ja maaherra Jalanderin erottamiseksi, muuttui mellakka kapinaksi. Julkilausumassa uhattiin, että vastaan pannessaan valtiovalta "tulee kohtaamaan meidät ase kädessä ja kuolemaan tai voittoon valmiina". Artturi Vuorimaan tiedetään olleen ennen uhkavaatimuksen lähettämistä yhteydessä K. M. Walleniukseen, mutta todennäköisesti lapuanliikkeen johto ei ollut suunnitellut avoimen kapinan aloittamista ainakaan juuri tällä hetkellä ja tässä paikassa. Kapina oli Mäntsälässä kuitenkin jo alkanut. Wallenius lähtee Etelä-Pohjanmaalta Mäntsälään mukanaan runsas joukko miehiä.

Hallitus (pääministeri Juho Sunila oli sairastunut vakavasti, vt. pääministerinä toimi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Juho Niukkanen) kokoontuu illalla sotilasasiantuntijoilla vahvistettuna. Puolustusvoimille annettiin määräys palauttaa järjestys maahan ja sotaväenosastot määrättiin ensimmäisessä vaiheessa sulkemaan Helsinkiin johtavat päätiet. Suojärvellä virkamatkalla ollut suojeluskuntien ylipäällikkö kenraalimajuri Lauri Malmberg kutsuttiin kiireesti Helsinkiin.

Keskustaporvareiden aktivistit käynnistävät Lapunliikkeen vastaisen salaisen organisaation "Isänmaan ja Lain Puolesta", joka oli ollut valmiudessa jo syksyllä 1930 oikeiston vallankaappausuhan oltua ilmeinen. Sunilan II hallitus (vt. pm. Niukkanen) lupautuu rahoittamaan ILP:n toimintaa. Salajärjestön kenttäorganisaatio oli valtakunnallinen ja päämaja sijaitsi Helsingissä. Merkittävä osa järjestön aluejohtajista oli maalaisliiton ja edistyspuolueen lehtimiehiä.

Maanantai 29. 2. 1932 - Lapuan liike asettuu kapinan johtoon

Lapuanliikkeen johto kokoontui Hämeenlinnassa ja ilmoitti julkisesti solidaarisuutensa Mäntsälän joukoille. – “Emme katso voivamme säilyttää rauhaa, ellei hallitus heti eroa”, he sähköttivät presidentti Svinhufvudille. Samalla annettiin maanlaajuinen ”liikekannallepanomääräys”, jossa kehotettiin liikkeen tukijoita kokoontumaan edeltä sovittuihin keskuksiin mukanaan täysi aseistus ja neljän päivän muona.

Svinhufvud määräsi edellisenä vuonna kommunistien toiminnan nujertamiseksi laadittuihin suojelulakeihin perustuvalla asetuksella paino- ja kokoontumisvapautta rajoittavia määräyksiä sekä toimeenpantavaksi puhelin- ja lennätinsensuurin kapinaliikkeen laajenemisen ehkäisemiseksi. Samoihin lakeihin perustuen Lapuan liikkeen johto määrättiin pidätettäväksi.

Svinhufvud antoi radion kautta suojeluskuntalaisille julistuksen, jossa hän ja suojeluskuntien komentaja Lauri Malmberg kehottivat kaikkia heti palaamaan kotiseudulleen ja seuraamaan vain oman päällystönsä käskyjä. Malmbergin kieltäydyttyä lukemasta radiojulistusta, esitti sen puolustusministeri Jalo Lahdensuo. Myös arkkipiispa Lauri Ingman, tunnetusti lapualaisiin yhtyvistä näkemyksistään huolimatta, esitti vetoomuksen kapinasta ja väkivallantöistä luopumiseksi: ”Jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat”.

Tiistai 1.3. 1932 - kokoomuspuolue tukee kapinallisia

Kokoomuksen eduskuntaryhmän enemmistö päätyy tukemaan kapinallisten vaatimusta koko hallituksen eroamisesta. Kolme kokoomuksen ministeriä, toinen sisäministeri Niilo Solja, sosiaaliministeri Kaarlo Kilpeläinen sekä valtiovarainministeri Kyösti Järvinen jättivät eroanomuksen, mutta Järvinen veti sen pois asiaa harkittuaan.

Lapualaisten suurimmat joukkojen kokoontumispaikat olivat: Jyväskylä, Seinäjoki, Pori, Hämeenlinna, Riihimäki, Haapamäki as. ja Lahti. Yhteensä niihin kokoontuneita täysissä varusteissa olevia miehiä, lähinnä suojeluskuntalaisia, oli useita tuhansia, eli huomattavasti enemmän kuin Mäntsälässä.

Keskiviikko 2.3. 1932 - Svinhufvud vetoaa suojeluskuntalaisiin

Presidentti asetti kriisiesikunnan, jonka jäseniksi tulivat puolustusministeri Jalo Lahdensuo, sotaväen päällikkö kenraali Aarne Sihvo, suojeluskuntien päällikkö, kenraali Lauri Malmberg, seuravana päivänä hallitukseen virallisesti nimitettävä toinen sisäministeri, puolustusneuvoston jäsen kenraali K. L. Oesch, Uudenmaan läänin vt. maaherra, jalkaväen tarkastaja kenraali Hugo Österman ja puolustusministeri Jalo Lahdensuo. Kriisin aikana näkymättömissä pysytellyt puolustusneuvoston puheenjohtaja kenraali C. G. Mannerheim kieltäytyi kutsusta osallistua kriisiesikuntaan. Myös Kenraali Rudolf Waldenin puuttuminen oli joidenkin mielestä yllättävää.

Illalla 19.15 alkaen Svinhufvud piti radiossa vahvan puheen, joka käytännössä taittoi kapinallisten moraalisen selkärangan. Oikeusministeri T. M. Kivimäen kirjoittamassa puheessa presidentti kehotti suojeluskuntalaisia viipymättä palaamaan koteihinsa vetoamalla heidän antamaansa valaan. Hän korosti voimakkaasti, että salahanke kohdistuu yhteiskunnan lisäksi henkilökohtaisesti häntä itseään kohtaan. Presidentti lupasi myös, että heti kotiin palaavia ei uhkaa mikään, jos he eivät ole laittomuuksiin yllyttäjiä. Näin hän oli asettanut oikeiston piirissä nauttimansa arvostuksen ja kunnioituksen peliin.

Lapualaiset ottivat puheen vastaan täysin tyrmistyneinä, sillä varsin laajalti oli uskottu ja odotettu Svinhufvudin olevan lapualaisten ajamien yhteiskuntajärjestyksen muutosten tukija - viimeistään odotettuun kriisiin ajauduttaessa. Toisaalta voidaan pitää merkittävänä seikkana sitäkin, että Svinhufvud tuli vahvasti esiin vasta varsin myöhään, vaikka kapinatila jo sunnuntaina oli osoittautunut varsin laajapohjaiseksi, joskin jo ensi askeleiltaan tavoitteidensa suhteen hapuilevaksi. Ilmeisesti kädenvääntö ylimmässä valtiojohdossa, Mannerheim siihen mukaan luettuna, oli ollut kova prosessi.

Svinhufvudin radiopuheella on arvioitu olleen jopa 200.000 kuulijaa, joka oli sen ajan olosuhteissa ennen kokematon mediatapahtuma sekä yleisömäärän että esiintyjän aseman sekä meneillään olevien tapahtumien ajankohtaisuuden ja dramaattisuuden johdosta. Lahden neljättä vuotta toiminnassa ollut pitkäaaltoasema kuului hyvin Mäntsälässä, joten viesti meni myös suoraan kapinallisten päämajaan suojeluskuntatalolla. Suomi siirtyi näin joukkoviestinnän aikaan lähes samassa tahdissa muun Euroopan kanssa.

Torstai 3.3. 1932 - kapina leviää mm. Jyväskylään

Svinhufvudin käänteentekevän puheen ansiosta alueellisesti kokoontuneet joukot alkoivat nopeasti hajota ja kotiutua. Tilanne jatkui kuitenkin vielä kriittisenä Mäntsälässä ja jopa paheni Jyväskylässä. Keskisuomalaisen ilmestyminen estettiin ja Sisä-Suomi otettiin kapinallisten äänitorveksi. Puhelin- ja sähkekeskus, rautatieasema ym. tärkeät pisteet olivat lapualaisten valvonnassa. Aseistetut lapualaismiehet keskeyttävät kansalaiskokouksen, joka oli järjestetty Helsingistä tulleiden ohjeiden mukaisesti näyttäväksi tueksi lailliselle valtiojohdolle. Eräs kokouksen osanottaja kuolee syntyneessä sekasorrossa sydänkohtaukseen ja häntä kutsutaan myöhemmin kapinan ainoaksi ”kaatuneeksi”.

Presidentti myönsi eron kahdelle ministerille, joista Solja korvattiin sitoutumattomalla ja Kilpeläinen kokoomuslaisella, jotka kummatkin kuitenkin erosivat ennenaikaisesti.

Presidentti nimitti hallituksen neuvottelijaksi everstiluutnantti Elja Rihtniemen.

Perjantai 4.3. 1932 - kapinalliset vetoavat vielä Svinhufvudiin

Rihtniemi neuvottelee Mäntsälässä kapinallisten kanssa, joihin on liittynyt nyt myös mm. everstiluutnantti Aarne Somersalo.

Kapinallisten lähetystö kävi Mäntsälästä valkoisin lipuin varustetulla autolla Helsingissä presidentti Svinhufvudin puheilla vetoamassa vielä hallituksen vaihtamisen puolesta (pääministeriksi esitettiin kenraali Rudolf Waldenia), mutta ehkä enemmän jo huolestuneena omasta asemastaan mahdollisesti antauduttaessa. Svinhufvud ei ryhdy lisämyönnytyksiin ja valtuuskunta palaa Mäntsälään jatkamaan neuvotteluja Rihtniemen kanssa.

Armeija miehittää Jyväskylän ympäristön strategisesti tärkeät liikennesolmut, kuten Haapamäen ja Pieksämäen asemat.

Lauantai 5.3. 1932 - kapinahenki alkaa hiipua

Rihtniemi palaa Helsinkiin ilman konkreettisia neuvottelutuloksia. Tilanne pysyy kireänä, vaikka suuri osa lapualaisten kannattajista on palannut tai on palaamassa koteihinsa.

Jyväskylän kapinallisesikunta julisti vievänsä taistelunsa onnelliseen loppuun Svinhufvudin vetoomuksesta huolimatta. Tämän uhittelun seurauksena Jyväskylä piiritettiin, ja keskiyöllä ilmoitettiin suojeluskuntalaisten alistuneen siellä piiripäällikön komentoon. Mäntsälää lukuun ottamatta tilanne rauhoittui lauantain kuluessa koko maassa.

Sunnuntai 6.3. 1932 - Mäntsälän johto antautuu

Myös Mäntsälä oli nyt saarrettu joka puolelta, ja kapinalliset siellä ilmoittivat sunnuntaina aamuyöllä olevansa valmiita antautumaan aiemmin neuvotelluilla ehdoilla. Kapinan ylimmälle johdolle myönnettiin oikeus tulla vapaana Helsinkiin ja ilmoittautua kenraali Malmbergille. Samassa autossa lähtivätkin Mäntsälästä Svinhufvudin asettaman pääneuvottelijan, everstiluutnantti Elja Rihtniemen kanssa maanviljelijä Vihtori Kosola, kenraali K. M. Wallenius ja everstiluutnantti Aarne Somersalo.

Svinhufvud on kuitenkin pyytänyt Malmbergiä menemään Kellokoskelle antautujia vastaan, varmistamaan antautumisen sujuminen välikohtauksitta. Wallenius sai korkean sotilasarvonsa johdosta siirtyä Malmbergin autoon, jolle hän samalla myös muodollisesti antautui. Rihtniemi vei Kosolan ja Somersalon Helsinkiin poliisin huostaan. Malmbergin kertoman mukaan hän ja Wallenius joivat autossa Tähtitorninmäellä haaksirikkoisten patsaan luona (Stigell 1897) hänen pidätysmatkalle mukaan ottamansa, pidätettyjen pehmittämiseen tarkoitetut viskit loppuun ennen poliisiasemalle menoa. Muut Mäntsälän suojeluskuntatalolla olleet vietiin kuorma-autoihin lastattuna suuren aselastinsa kera useimmille lyhytaikaiseksi jääneeseen pidätykseen Helsingissä.

24.3.1932 - Lapuan liike lakkautetaan

Sisäministeri Arvo Manner lakkautti Lapuan Liike ry:n 24.3.1932 toistaiseksi ja tämän suojelulakeihin perustuneen lakkauttamisen vahvisti raastuvanoikeus 28.5.1932.

14.6.1932 - IKL astuu tilalle

Isänmaallinen Kansanliike ry. IKL aloitti toimintansa pitämällä edustajakokouksensa Lapualla 14.6.1932. Kokouksen edustajat oli valittu edustamaan suojeluskuntapiireittäin ja siten siis valtakunnallisesti koko Suomea, mutta uuden opin mukaisesti piirijohtajat oli "kutsuttu" Lapualla toimivan näkyvän johdon ja heidän vahvojen helsinkiläisten tukijoidensa (AKS ym) tavoitteiden mukaan.

Vangitut ja rangaistukset

Kapinan johtajista vangittiin Kosolan, Somersalon ja Walleniuksen lisäksi mm. Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin päällikkö, everstiluutnantti Paavo Susitaival ja Kokkolan entinen kaupunginviskaali, Lapuan liikkeen rahastonhoitaja Arvo Lindh. Vuorimaata ei luettu kapinan ylimpään johtoon, vaikka hän toimi Mäntsälän ”operatiivisena” kapinapäällikkönä.

Kun Mäntsälän kapinan syytekirjelmä sitten heinäkuun 16 pnä jätettiin Turun hovioikeudelle, vaadittiin siinä rangaistusta kapinasta 102 henkilölle. Jutun käsittely Turun hovioikeudessa alkoi heinäkuun 26 päivänä kestäen taukoineen aina marraskuun 21 päivään, jolloin tuomio julistettiin. Syytetyistä tuomittiin vapausrangaistukseen 52, näistä 32 ehdolliseen, 20:een sovellettiin armahduslakia ja 24 vapautettiin kokonaan.

Artturi Vuorimaata pidettiin varsinaisena kapinaan yllyttäjänä ja toiminnan organisoijana, ja hän saikin kovimman rangaistuksen, 2 v. 6 kk. vankeutta, Kosola ja Wallenius tuomittiin avunannosta 9 kk. vankeuteen ja mm. kauppaneuvos Raf. Haarla 6 kk. vankeuteen. Kolmen viimeksi mainitun tuomiot muutettiin ehdonalaisiksi. Kaikki rivimiehet oli jo aiemmin armahdettu Svinhufvudin radiopuheessaan antaman lupauksen mukaisesti, jonka eduskunta vielä armahduslailla vahvisti.

Kun Kosola vankeudesta vapauduttuaan palasi Lapualle 20. 10. 1932, oli häntä Uuden Suomen mukaan asemalla vastassa parin tuhannen kannattajan väkijoukko, joka mm. lauloi ”Kytösavun aukeilla mailla on kansa”. Vielä enemmän väkeä oli liputetun reitin varrella ja Lapuan kirkolla, jossa pastori Vehmanen puhui mm. psalmista 94:12, jossa lausutaan: ”Autuas se mies, jota Sinä Herra kuritat ja lakejasi opetat”

Mäntsälän kapina - myöhässä onnistuakseen?

Oliko kyseessä erillinen selkkaus vai myttyyn mennyt vallankaappausyritys? Kun tarkastellaan lapuanliikkeen arvomaailmaa sen voimavuonna 1930 ja toimintaa näiden päämäärien saavuttamiseksi, olivat heidän asettamansa tavoitteet selvästi jääneet saavuttamatta. Liike oli ollut erittäin voimakas ja valtiollisen järjestelmän toiminnan suhteen muutostuloksia tuottava vuonna 1930, mutta ehkä se sortuikin sitten omien saavutustensa seurauksiin. Vaikka kommunistilakien takana oli koko porvaristo, ei niitä olisi saatu läpi ilman lapuanliikkeen voimakkaita tukitoimenpiteitä ja hellittämätöntä painostusta. Lokakuun eduskuntavaalit ja porvareiden 2/3 paikoista , eli perustuslakimuutoksiin riittävä enemmistö olivat myös itseisarvollinen voitto liikkeelle. Kun siis hallitus oli kesällä saatu vaihdetuksi ja eduskuntavaalit "voitettu" syksyllä, oli Lapualaisten taholla perusteltua uskoa, että he voisivat päästä vielä pidemmällekin painostamalla olemassa olevaa valtiokoneistoa. Järjestelmän muutos toteutuisikin siten järjestelmää hyväksikäyttäen.

Lapualaisten seuraava tavoite oli tasavallan presidentin vaihtaminen. Vaikka Lauri Relander oli ollut lapuanliikkeen kannalta sopivan heikko presidentti, oli nyt aika saada paikalle "oma mies", pääministerinä heille "hyvää työtä" tehnyt P. E. Svinhufvud. Näin myös kävi - P. E. Svinhufvud löi Ståhlbergin helmikuussa 1931 niukimmalla mahdollisella erolla, 151 - 149, mutta Lapuan liike oli saanut omana pitämänsä presidentin läpi. Tässä yhteydessä on syytä ottaa huomioon, että liikkeen tavoitteisiin kuului nimenomaan vahva presidentinvalta eduskunnan kustannuksella. Ja parhaan menettelytapana pidettiin sitä, että vahva presidentti ottaa ja pitää sen vallan itse.

Lapuanliike pidättäytyi vuoden 1931 aikana näyttävästä ulkoparlamentaarisesta toiminnasta Helsingissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sen piirissä oltaisiin oltu muutoinkin oltu toimettomina. Näkyvimpänä merkkinä oli nyt sosialidemokraattien toiminnan häiritseminen mm. lukuisilla työväentalojen naulaamisilla ja jo aiemmin naulattujen pitäminen suljettuina. Aktivistien kärsivällisyys alkoi kuitenkin pettää, kun valtionhallinnon suunnalta ei tullut mitään tukea sosialidemokraattien toiminnan kieltämiseksi. Huhupuheiden ja lehtikirjoitustenkin mukaan merkit viittasivat kaappaussuunnitelmiin ja uuden vallan näyttävään aloitukseen itsenäisyyspäivänä 1931.

Joulukuun 1931 kaappaus saattoi estyä jopa liukkaisiin keleihin, jotka silloisilla teillä ja autonrenkailla olivat varteenotettava haittatekijä miesjoukkojen liikuttelussa. Junakuljetuksien varaan ei voinut laskea, koska valtiovalta valvoi niitä. Konkreettista syytä kapinan parin kuukauden ilmeiseen siirtymään ei tunneta.

Suurin kapinan epäonnistumiseen vaikuttanut muutostekijä oli kuitenkin lapuanliikkeen vuoden 1931 aikana nopeasti hiipuvassa kannatuksessa, mikä sekä kulutti aikaa että vei tehoa aktivistien operaatioilta. Liikkeen ylimmän johdon piirissä ei edellisen vuoden suurten menestysten johdosta (katso erillistä artikkelia: Lapuanliike) osattu tai haluttu ymmärtää, että enemmistö kansasta katsoi sosialidemokraattien olevan hyväksyttävä osa Suomalaista yhteiskuntaa ja että työväestöllä oli siten myös oikeus omien etujensa ajamiseen työväenliikkeen kautta. Näin oli ollut jo kymmeniä vuosia ja tämän suunnan kannatus kasvoi nyt nopeasti erityisesti keskustalaisissa piireissä (edistys, rkp, maalaisliitto) kommunistiuhan vähennyttyä ratkaisevasti.

Helsingissä 12. marraskuuta 2005

Risto Laine

risto.laine (at) vapaamielistenklubi.fi

- - - - - - - - - - - - - - - - - -

Lähteitä:

Ajan Sana, Kansalliskirjaston mikrofilmit vuosilta 1930-32

Helsingin Sanomat, Kansalliskirjaston mikrofilmit vuodelta 1932

Uusi Suomi, Kansalliskirjaston mikrofilmit vuosilta 1931-32

Suomen Sosialidemokraatti, Kansalliskirjaston mikrofilmit vuosilta 1929-30

Olavi Laine: Muistiinpanoja

Reijo Perälä: Lapuan liike ja sanan mahti. Helsinki 1998

Muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.

Tutustu sivuston muuhun sisältöön tästä : SIVUKARTTA

Yllä oleva teksti ei pyri tuomaan otsikkoasiasta esiin uutta tutkimustietoa, vaan antamaan kronikan luontoisen yleiskuvan olemassa olevasta, mahdollisimman kiistattomasta perustiedosta.

Pyydän ystävällisesti kommentteja mahdollisista puutteista, epätäsmällisyyksistä, virheistä, asenteellisuudesta tms. palaute. Lomake hyväksyy myös nimettömän ja osoitteettoman palautteen, mutta sähköpostiosoite on kuitenkin erittäin toivottava.

Artikkelin sanastoa hakukoneita varten perusmuodossa, tekstissä sanat voivat esiintyä taivutettuna:

Lapuan Laki, Lapuan liike, Lapuan valtuusto, Lapuan Liikkeen valtuuskunta, Maakuntien liike, Vapaussodan Rintamamiesten Liitto, ”Jumalan oikeuttama johtaja”, talonpoikaismarssi, presidentti Lauri Relander, Ohkolan työväentalo, Mäntsälä, Ohkola, Mäntsälän suojeluskuntatalo, presidentti Pehr PE Svinhufvud, Carl Gustaf Emil Mannerheim , pääministeri Juho Emil Sunila, vt. pääministeri Juho Niukkanen, sisäministeri Ernst von Born, puolustusministeri Sulo Lahdensuu, Bruno Jalander, suojeluskuntien ylipäällikkö, Etsivä Keskuspoliisi, Esko Riekki, kenraalimajuri Lauri Malmberg, Arkkipiispa Lauri Ingman, Keskisuomalainen, Sisä-Suomi, Svinhufvudin vetoomus, Eero Hj. Rydman (veli Heikki Ritavuori), päätoimittaja Aarne Somersalo, Ajan Sana, pääsihteeri K. M. Wallenius, Kurt Matti Wallenius, Rafael Haarla, everstiluutnantti Elja Rihtniemi, kenraali Rudolf Walden, Isänmaallinen Kansanliike IKL, Isänmaallinen Kansan Liike IKL, i k l