Palaa tästä  SIVUKARTALLE  

Mitä nyky-Saksa juhlii?

  Myös Suomen lehdistössä oli runsaasti tekstiä ja kuvia niistä juhlallisuuksista, joita Saksassa järjestettiin Hitlerin ensimmäisen vallankaappausyrityksen neljäntenätoista vuosipäivänä marraskuun alussa. Tämä vallankaappausyritys, jonka saksankielinen nimitys on ”Hitler Putsch”, teki Hitleristä kuuluisan. Niinpä berliniläinen Knaurs Konversationslexicon -nimisen tietosanakirjan vuoden 1932 painos ilmoittaa Hitleristä kaiken kaikkiaan seuraavaa: ”Hitler, Adolf, synt. 20. 4. 1889 Braunaussa (Ylä-Itävalta), koristemaalaaja, kansallissosialistisen saksalaisen työväenpuolueen perustaja – H.-Putsch 9.11.1923 Münchenissä, epäonnistunut.”

Mutta mitä oli Hitler-Putch? Suomessa ei sen vaiheita tunneta. Selailkaamme siis Konrad Heidenin Hitler-elämänkertaa, jossa tapahtumien kulkua selostetaan oikeudenkäyntipöytäkirjojen pohjalta.

Cunon hallitus kaatuu elokuussa 1923. Passiivinen vastarinta Ruhrin puolesta on hävitty, valuutta hävitetty, talouselämä kuolemaisillaan ja valtakunta kaatumaisillaan. Stresemann, oikeistolaisen kansanpuolueen johtaja, ryhtyy sosialidemokraattien kanssa hallitukseen.

Hitler on vuodesta 1921 ollut kansallissosialistisen puolueen ”johtaja” ja hänellä on myös SA-joukkonsa, jotka olivat vähitellen, aivan kuin itselleen kehittyneet niistä iskujoukoista, joiden tehtävänä oli kokousten aikana alkaa suosionosoitukset ja laulut sekä nujertaa vastustavien puheenvuorojen käyttäjät. Yhteishenki oli saanut heidät kulkemaan suljetuin rivistöin ja laulamaan kaduilla. Poliisi oli sulkenut silmänsä ja iskujoukkojen rohkeus kasvaa, heistä tulee kadun herroja. Röhm organisoi nuo joukot, joilla Hitler valtaa Münchenin. Oikeuslaitoksen puolueellisuudesta huolimatta hän itsekin [Röhm] saa kerran väkivallantöistään kolmen kuukauden vankeustuomion. Ja tämän joukon avulla hän aikoo myös estää vasemmiston vappumielenosoitukset 1923, antaen joukkojensa ryöstää armeijan asevarastot, mutta armeija piirittää Hitlerin ja pakottaa luovuttamaan aseet takaisin. Hitler vetäytyy Berchtesgadeniin.

Tilanteen kehitys käy kuitenkin Hitlerille edulliseen suuntaan. Syyskuun 24. päivänä 1923 lopettaa hallitus taistelun Ruhrista. Seuraavana päivänä kokoutuvat ns. saksalaiseen taisteluliittoon fascististen ryhmien, kansallissosialististen ”Bund Oberlandin” ja ”Bund Reichflaggen” johtajat. Kaksi ja puoli tuntia kestäneen puheensa jälkeen pyytää Hitler tovereitaan valitsemaan hänet johtajakseen. Niin tapahtuukin, ja nyt on entinen melupuolueen puhuja Baijerin vahvimman taistelujärjestön johtaja.

Kun taistelu Ruhrista päättyy, hakee porvaristo, joka siihen mennessä oli toivonut kaikkien saksalaisten muodostamaa yhteistä rintamaa, uutta toiminnan kohdetta ja kääntyi nyt ”sisäistä vihollista”, ”marxilaisuutta” vastaan, johon taisteluun myös Streseman yhtyy. Aseelliset järjestöt olivat harjoitelleet ulkonaista vihollista vastaan, nyt ne kääntyvät tuota sisäistä vihollista vastaan. Hampurissa ryhtyvät kommunistit aseelliseen vastarintaan ja Reichswehr saa tilaisuuden asettua järjestyksen suojelijaksi.

Baijeri julistetaan poikkeustilaan ja maan diktaattoriksi nimitetään ylikomissaari, tri von Kahr. Kahrilla ei kuitenkaan olisi ollut mitään sitä vastaan, vaikkapa Baijerista tehtäisiin täysin itsenäinen valtio hänen johdollaan, joten hän suosittelee myös reichswehkenraali von Lossowille Berlinistä irrottautumista. Poliisipäällikkö, eversti von Seisser kolmantena sanotut herrat muodostivat triumviraatin, joka tosiasiallisesti omaa kaiken vallan Baijerissa. Hitler käy usein tapaamassa Lossovia ja kehottaa häntä taisteluun presidentti Ebertiä, Stressmannia hallituksineen, marxilaisia ja juutalaisia vastaan. Sotilaspiirit kaikkialla Saksassa ovat halukkaita taisteluun Berliniä vastaan, mutta korkein sotilaspäällystö epäröi. Hitlerillä on varma resepti: pannaan Ludendorff Baijerissa toimitettavan sotilaskaappauksen etunenään, silloin yhtyy Reichswehr kaikkialla maassa kapinaan. Hitler haluaa käyttää Ludendorffia eräänlaisena sankaripatsaana, jota näyttämällä hän hankkii vallan omiin käsiinsä. Näin suureellisille pyrkimyksille SA-johtajat nauroivat, niinpä myös Göring sanoi 23.10.1923 pidetyssä SA-johtajien kokouksessa, että Ludendorffista tietenkin tulisi diktaattori, Hitler puolestaan ”otettaisiin jollain tavoin hallitukseen mukaan”. samassa kokouksessa oli Göring kuulustelupöytäkirjojen mukaan sanonut: ”Joka vähänkin vastustaa vallan ottamista käsiimme, on ammuttava. On välttämätöntä, että johtajat nyt jo panevat muistiinsa henkilöt, jotka on syrjäytettävä. Vähintään yksi (tarkoittanee: joka paikkakunnalla) on vallankaappauksen jälkeen pelotukseksi heti ammuttava”.

Eipä kumma, että Kahr pelästyi moisia puuhia. Hän kutsuu 6.11. kaikkien sotilasjärjestöjen johtajat kokoukseen ja kieltää heitä ryhtymästä minkäänlaiseen kaappausyritykseen ilman hänen henkilökohtaista lupaansa.

Hitler luulee asiasta kuultuaan, että hänet aiotaan jättää kaiken ulkopuolelle ja päättää ehättää ennen von Karia. Marraskuun 10 ja 11 päivien välisenä yönä päätetään järjestää taisteluliiton manööverit Münchenin lähistöllä – aseelliset yksityisarmeijat saivat siihen aikaan niitä hallituksen ja armeijan siunauksella järjestää – ja marraskuun 11. päivän aamuna olisi paraatimarssin varjolla marssittu Müncheniin, huudatettu kansallinen hallitus ja asetettu Kahr valmiin tosiasian eteen.

Mutta Hitler hätäilee ja ryhtyy toimiin jo marraskuun 8. pnä. Kahr oli sanotun päivän iltana järjestänyt eräiden talousjärjestöjen pyynnöstä Bürgerbräukeller-nimisessä salissa puhetilaisuuden, johon saapui 3 000 kansalaista. Hitler kerää kiireellä 600 aseistettua kannattajaansa ja piirittää kokoushuoneiston. Salin ovella kaksi konekivääriä, Hitler itse syöksyy pistooli kädessä kohti puhujalavaa, jolla Kahr seisoo. Hitler hyppää tuolille, ampuu kohti kattoa ja jatkaa jälleen juoksuaan. Muuan poliisimajuri astuu häntä vastaan, käsi taskussa. Hitler nostaa pistoolin hänen otsalleen ja huutaa: ”Kädet taskusta!” Samainen poliisimajuri murhattiin myöhemmin [1933] Dachaun keskitysleirillä.

Nyt nousee Hitler lavalle ja huutaa: ”Kansallinen vallankumous on puhjennut. Salia piirittää 600 raskasaseista miestä. Kukaan ei saa salia jättää. Ellei heti rauhoituta, annan asettaa konekiväärin parvelle. Reicswehrin ja poliisin kasarmit on valloitettu (mikä ei ole totta) – molemmat ryntäävät jo hakaristilipun alla eteenpäin”. Kahr, Lossow ja Seisser viedään viereiseen huoneeseen, Hitler koettaa taivuttaa heidät mukaan yritykseensä. He eivät taivu. Hitler astuu yleisön eteen, pitäen mestarillisen puheen. ”Huomispäivänä joko Saksassa on kansallinen hallitus tai sitten me olemme kuolleet”. Yleisö, jonka hän antaa käsittää, että hän oli sopinut noiden kolmen herran kanssa, riemuitsee. Nyt palaa Hitler triumviraatin luo, ilmoittaen saaneensa yleisön puolelleen. Samalla saapuu huoneeseen Ludendorff, jota Hitler oli lähettänyt hakemaan. Ludendosrff on harmissaan, että hänen osakseen luvataan vain armeijan johto – Hitler sanoo ottavansa hallitusvallan – , mutta arvelee parhaimmaksi, että he kaikki yhtyvät mukaan. Triumviraatti taipuu.

Sillä välin on tapahtunut jotakin tärkeätä – presidentti Ebert on antanut täydet toimivaltuudet koko valtakunnan alueella kenraali von Seecktille, joka sähköttää Müncheniin, että kumousyritys on torjuttava. Trimviraatilla on nyt aikaa harkita asiaa – ja kaikki kolme herraa yhtyvätkin Reicswehrin kenraaleihin, jotka ovat raivoissaan Hitlerille.  

Mutta Hitler oli ryhtynyt toimimaan ilman mitään valmista suunnitelmaa. Taisteluliiton miehiä saapuu joka puolelta, heitä on jo tuhansia, eikä heiltä liioin puutu aseita, ei edes tykkejäkään. Siitä ei kuitenkaan ollut paljon apua, sillä kasarmit, asemat, puhelinlaitokset jne. oli jätetty ajoissa miehittämättä. Jakun kapinallisjoukko marraskuun 9. päivän aamulla marssi kaupunkia valloittamaan, on seinillä jo seuraavanlaisia julisteita: ”Kunnianhimoisten yksilöiden (Gesellen!) petos ja sanansasyöminen ovat tehneet kansallisen heräämisen julistamistilaisuudesta vastenmielisen väkivaltanäytöksen. Minulat, kenraali von Lossowilta ja eversti Seisserilta ojennetuin revolverein kiristetyt selitykset eivät merkitse mitään. Kansallissosialistinen saksalainen työväenpuolue samoinkuin taisteluyhdistykset ”Oberland” ja ”Reichsflagge” ovat hajoitetut. von Kahr, ylikomissaari.”

Pienehkö poliisijoukko sulkee erään kapean kadun, joka johtaa suurelle Odeontorille. Hitler lähenee poliiseja, kävellen joukkonsa etunenässä Ludendorffin ja Scheubner-Richterin, erään venäläissyntyisen aatetoverinsa välissä. Hän piteli jälkimmäistä käsivarren alta, oikeassa kädessä hänellä oli pistooli. Hän ehtii vain huutaa: ”Antautukaa!” – silloin jo alkaa ammunta.

Ensimmäisiin laukauksiin ei oikeudenkäynti ole tuonut selvitystä. Se vain tiedetään, että Julius Streicher oli rientänyt kohti lähintä poliisiviranomaista, joka kohotti kivääriään. Silloin kajahti ensimmäinen laukaus, joka todistajalausunnon mukaan oli joko Hitlerin, Streicherin tai jälkimmäistä vastassa seisoneen poliisiviranomaisen pyssystä. Todistaja Friedrichin lausunto, jonka mukaan laukaus oli ollut pistoolinlaukaus, sulkee kuitenkin viimeksimainitun pois.

Nyt kuuluu jo yhteislaukauksia. Ensimmäisenä taisteluliittolaisista kaatuu Schaubner-Richter, joka maahan syöksyessään vetäisee Hitlerin käsivarren pois sijoiltaan. Kaikki, myös Hitler, makaavat maassa ensimmäisen yhteislaukauksen jälkeen – vain Ludendorff jatkaa rauhallisesti matkaansa kohti kiväärinpiippuja.

Ammunta päättyy – silloin nousee eräs mies, Hitler, astuu linjojen takana olleeseen keltaiseen autoon ja poistuu taistelunäyttämöltä, jolla makaa neljätoista kuollutta taisteluliittolaista. Röhmin joukoista, jotka olivat pitäneet hallussaan päävartiota, kaatui kaksi, poliiseja kaatui neljä.

Hitler vangitaan marraskuun 11. pnä Uffingissa, 60 km päässä Münchenistä, ystäviensä Hanfstaenglien luota. Huhtikuun 1. pnä 1924 hän kuulee tuomionsa: viisi vuotta vankeutta. Ludendorff, joka saa osoitetuksi, että häntä oli petetty ja että hän ei ollut ase kädessä noussut hallitusta vastaan, vapautuu tykkänään edesvastuusta. Jo joulukuun 20. päivänä 1924 vapautuu Hitler – niin armollinen on tasavaltalainen Saksa.

Entä von Kahr? Muutamia päiviä saksalaisen pärttylinyön, 30.6.1934, jälkeen hänet löydettiin Dachaun suosta.

Olavi Laine  [1937, joulukuu]

Palaa tästä  SIVUKARTALLE