Palaa tästä  SIVUKARTALLE 

KOMMUNISTISELKKAUS  (osittain oikoluettu kirjoituskonemuistio).

Kuluneen vuoden alkupuolisko oli sekä sisä- että ulkopoliittisesti sangen tyventä ja rauhallista.

Kevätkesällä paljastui kuitenkin puolustusministeriössä muuan vakoilujuttu, joka osoitti, että epäluotettavilla aineksilla oli ollut tilaisuus päästä käsiksi tärkeihin puolustuslaitosta koskeviin asiakirjoihin. Puolustusministeriä, kenraali Jalanderia, ei voitu tosin millään tavalla pitää vastuunalaisena tästä tapahtumasta, mutta häneen kohdistettujen moitteiden johdosta hän pyysi eron toimestaan. Myöhemmin nimitettiin hänen seuraajakseen kenraali Nenonen.

Vuoden loppupuolisko tuli sitten sisäpoliittisesti perin mielenkiintoiseksi ja vaiherikkaaksi lokakuun alussa suoritettujen kommunistipidätysten johdosta.

Kun etsivä keskuspoliisi [EK] oli katsonut saaneensa riittävästi todisteita Suomen Työväenpuolueen nimisenä toimivan kommunistisen puolueen johtohenkilöiden rikollisuudesta, esitti se kesällä sisäasian ministeriölle, että erinäiset puolueen johto- ja luottamushenkilöt olisivat pantava syytteeseen valtiopetoksen valmistelemisesta ja kuulusteluja varten pidätettävät. Ministeriö pyysi asiasta oikeuskanslerin lausuntoa ja sen saatuaan antoi etsivälle keskuspoliisille määräyksen, jonka nojalla etsivä keskuspoliisi paikallisten poliisiviranomaisten avulla elok. 3 p. pidätti puolueen johtavat henkilöt m.m. sen eduskuntaryhmän kaikki jäsenet, takavarikoi puolueen arkistot, sulki sen sanomalehtien kirjapainot ehkäisten siten sen äänenkannattajien ilmestymisen ja lakkautti kommunististen yhdistysten toiminnan.

Alustavien kuulusteluiden jälkeen päästettiin syytetyistä 113 vapaalle jalalle. Muut ovat edelleen pidätettyinä – lukuun ottamatta eräitä harvoja hovioikeuden päätöksellä vapaalle jalalle laskettuja – ja he odottavat hovioikeuden päätöstä asiassaan.

Tieto kommunistijohtajien pidättämisestä otettiin porvarillisissa kansalaispiireissä vastaan yleisellä tyydytyksellä. Sosialidemokraattinen sanomalehdistö suhtautui tapahtumaan ensi aluksi verrattain rauhallisesti, mutta myöhemmin (yliviivattua: se, nähtävästi vasemmalle suuntautuvain joukkojensa painostuksesta ja vallankin kun kävi selville, että kyseessä oleva sinänsä täysin oikeutettu ja yhteiskunnan edun vaatima toimenpide ei ollut kaikkia yksityiskohtia myöten perusteellisesti harkittu) alkoi ankarasti moittia sekä hallitusta että porvarillisia kansalaispiirejä, jotka hallituksen toimenpiteen olivat hyväksyneet, ja vaati jyrkästi kommunisteille ”täyttä toimintavapautta”.

Paljon laajakantoisemman merkityksen saivat kommunistipidätykset kumminkin sen johdosta, että syksyllä kokoontuva eduskunta jäi nyt vajaalukuiseksi, kokonainen puolue vailla ainoatakaan edustajaa. Itse eduskuntatyölle ei kommunistisen eduskuntaryhmän poissaolosta tietenkään ollut odotettavissa haittaa, pikemminkin vain hyötyä, koska kommunistiedustajat olivat osoittautuneet kykenemättömiksi eduskuntatyöhön siinäkin tapauksessa, että olisivat siihen suhtautuneet kansanedustajienyleisten velvoitusten mukaisesti, mitä he suinkaan eivät olleet tehneet, he kun olivat ottaneet tehtäväkseen eduskuntatyön häiritsemisen ja parlamentarismin alentamisen Moskovasta saamiensa ohjeiden mukaisesti.

Mutta toiselta puolen oli myönnettävä, että teoreettisesti arvostellen vajalukuisen eduskunnan työn jatkamista vastaan voitiin parlamentarismin kannalta katsoen tehdä vakavia muistutuksia.

Sosialidemokraatit rupesivatkin osittain noista teoreettisista, osittain myös puhtaasti puoluetaktillisista vastustamaan vajalukuisen eduskunnan kokoontumista ja vaatimaan sen hajoittamista ja uusia eduskuntavaaleja. Porvarillisten puolueiden sanomalehdistön enemmistö sitävastoin suhtautui kielteisesti hajoittamisvaatimuksiin. Ja yleinen mieliala porvarillisessa valitsijaväestössä oli epäilemättä myös jyrkästi hajoittamista vastaan.

Hajoittamisvaatimuksia vastustettiin sekä käytännöllisistä syistä, ennen kaikkea valtion tulo- ja menoarviokäsittelyn tärkeyteen vedoten, että myös muodollisten laillisuusnäkökohtien nojalla, tehostamalla sitä seikkaa, että vaatimus uusien vaalien toimeenpanosta oli ennenaikainen ja sen noudattaminen omiaan tuottamaan sekaannusta tilanteeseen niin kauan kuin kommunistiedustajien asia oli tuomioistuimessa käsittelemättä.

Kun asia oli sekä periaatteellisesti että käytännössä erikoisen laajamerkityksellinen, kutsuttiin Kansallisen Edistyspuolueen puolueneuvosto koolle lokak. 21 p. puolueen kannan toteamiseksi. Tällöin hyväksyttiin seuraavat ponnet:

”Käsiteltyään julkisuudessa herätettyä kysymystä uusien vaalien toimeenpanemisesta, asettuu Kansallisen Edistyspuolueen puolueneuvosto sille kannalle,

1:ksi, että niin kauan kuin vangittujen kommunistiedustajien asia on tuomioistuimessa käsittelemättä ja näin ollen on myös epätietoista, saadaanko eduskunta ilman uusia vaaleja täysilukuiseksi, on vaatimus uusien eduskuntavaalien toimeenpanemisesta ennenaikainen ja asiallista pohjaa vailla;

2:ksi, että jos kommunistiset edustajat joko kaikki tai niin suuri osa heistä ja heidän varamiehistään tuomitaan rangaistukseen, ettei eduskuntaa saada ilman uusia vaaleja täysilukuiseksi, on syytä panna toimeen uudet vaalit ja siten antaa kansalle tilaisuus lausua tuomionsa kommunistien menettelystä;

3:ksi, että niin kauan kuin eduskunta ei ole täysilukuinen, ei siellä olisi otettava ratkaistavaksi muita asioita kuin tulo- ja menoarvioesitys ynnä siihen kuuluvat hallituksen raha-asiainesitykset, sekä muut kiireelliset tai valtiotoiminnan säännöllistä hoitoa varten tarpeelliset asiat, samoin kuin sellaiset asiat, joiden käsiteltäväksi ottamisesta eduskuntaryhmät keskenään sopivat.”

Jokseenkin samansuuntaiseksi muodostui muidenkin porvarillisten puolueiden kanta niiden sanomalehdissä julkaistuista, tätä kysymystä koskevista kirjoituksista päättäen.

Eduskunta kokoontui lokak. 17 p. syysistuntokaudelleen. Aluksi sosialidemokraatit yrittivät valiokuntalakkoilulla vaikeuttaa sen työtä ja siten painostaa hajoitusvaatimuksiaan, mutta ennen pitkää huomasivat he tämmöisen menettelyn tehottomaksi ja ryhtyivät säännölliseen työhön rajoittuen vain erinäisten kysymysten käsittelyn yhteydessä arvostelemaan vajalukuista eduskuntaa ja esittämään vaatimuksensa sen hajoittamiseksi. Niinikään he kahdestikin kysyivät hallitukselta, mitä tämä aikoo tehdä eduskunnan täysilukuiseksi saattamiseksi. Pääministeri antoi kummllakin kerralla samansisältöisen vastauksen, nim. että hallitus ei katso voivansa vielä ratkaista, onko eduskunta hajoitettava vai ei, vaan jää odottamaan tuomioistuimen päätöstä vangittujen kommunistiedustajien asiassa.

Eduskunnan syysistuntokausi sujui häiriöittä ja edustajat hajaantuivat siinä mielessä, että sama eduskunta kokoontuu taas helmik. p:nä.

Sosialidemokraatit olivat tällä välin yhä yleisemmin ruvenneet vaatimaan oman eduskuntaryhmänsä poisjäämistä eduskunnasta, ellei tätä saateta uusilla vaaleilla täysilukuiseksi. Joulun jälkeen pohtivat heidän paikalliset järjestönsä tätä kysymystä ja yhä useammassa asetuttiin eduskuntalakkoa kannattamaan. Tämmöisen menettelyn leimasivat porvarilliset sanomalehdet, eräät edistyspuolueen lehdet ensimmäisinä, laittomiksi, ja pysyivät edelleen sillä kannalla, että asiallista syytä eduskunnan hajoittamiseen ei ole niinkauan kuin tuomittujen kommunistien asia on hovioikeudessa käsittelemättä. Pari sanomalehteä kumminkin katsoi aseman selviävän paraiten, jos eduskunta heti hajoitettaisiin, koska kaikki olivat pitäneet luonnollisena, että hajoitusta ei kaikesta päättäen voida välttää hovioikeuden annettua päätöksensä.  Näin ollen ei erimielisyys oikeastaan koskenut sitä, onko eduskunta hajoitettava vai ei, vaan vain aikaa, jolloin hajoitus tapahtuu.

Samalla kannalla olivat eräät yksityiset valtiolliset toimihenkilöt m.m. eduskunnan puhemies Paavo Virkkunen, joka tasavallan presidentille lähettämässään kirjeessä oli tehostanut eduskunnan hajoituksen välttämättömyyttä ennen kevätistuntokauden alkua.

Suomalaiset porvarilliset puolueet olivat kumminkin edelleen uusia vaaleja vastaan edellä esitettyjen syiden perusteella. Niinpä Kansallisen Edistyspuolueen keskusvaliokunta katsoi kokouksessaan tammik. 13 p., että ei ole esiintynyt aihetta muuttaa ennen otettua kantaa. Ja hallitus, joka eduskunnassa kahdesti oli sosialidemokraattien välikyselyyn antanut edelläselostetun vastauksen, ei liioin katsonut olevan aihetta luopua kannastaan.

Ristiriitojen kärjistymisen estämiseksi se kuitenkin olisi ollut valmis ehdottamaan, että eduskunta kokoontuisi lakisääteisenä aikana, mutta lykkäisi työskentelynsä aloittamisen, kunnes hovioikeus olisi antanut päätöksensä, minkä jälkeen eduskunnan hajoitus oli odotettavissa. Tämmöistä asioiden järjestelyä eivät sosialidemokraatitkaan tiettävästi olisi vastustaneet.

Tasavallan presidentti, jonka käsityksen mukaan vajalukuisen eduskunnan työskentely ei ollut maan edun eikä arvon mukaista ja joka lähinnä budjetin käsittelyn vuoksi oli suostunut olemaan hajoittamatta eduskuntaa jo edellisenä istuntokautena, ei katsonut hallituksen välitysehdotuksen selventävän tilannetta, vaan piti eduskunnan hajoittamista ennen uuden istuntokauden alkua parhaana ratkaisuna. Sen vallan perusteella, jonka hallitusmuoto hänelle säätää, hän päättikin määrätä uudet vaalit toimitettavaksi huhtik. 1 ja 2 päivinä.

Kun hallitus ei katsonut voivansa myötävaikuttaa tämän päätöksen toteuttamiseen, pyysi se eron ja sai sen tammik. 18 päivänä 1924.

Uuden hallituksen muodostamisen uskoi tasavallan presidentti professori A. Cajanderille, joka muodostikin porvarillisen toimitusministeristön.

Määräys uusien vaalien toimittamisesta tuli kansalaisille yllätyksenä. Keskustapuolueet ja niiden sanomalehdistö suhtautuivat siihen tyvenesti ja lojaalisesti, merkiten samalla kuitenkin oman eriävän käsityksensä asiasta. Ruotsinmielinen sanomalehdistö yleensä hyväksyi presidentin toimenpiteet. Sosialidemokraatit lausuivat julki tyytyväisyytensä teon johdosta.

Merkillinen ja omia puoluelaisiaankin hämmästyttävä oli sitävastoin kokoomuspuolueen johdon  ja sen sanomalehdistön kannanotto. Tasavallan presidentin teko leimattiin taipumiseksi sosialidemokraattien vaatimuksiin ja uhkauksiin, ”ruoskaniskuksi” porvarillista yhteiskuntaa vastaan. Porvarillisen toimitusministeristön muodostamista koetettiin vaikeuttaa ja lausuttiin, että parlamentaarisuus vaatisi sosialidemokraatteja nyt astumaan hallitukseen. Professori Cajanderille jätettiin kokoomuspuolueen eduskuntaryhmän 11:n jäsenen allekirjoittama kirjelmä, jossa ilmoitettiin, että kokoomuspuolue ei pidä porvarillisen virkamiesministeristön muodostamista suotavana. Professori Cajanderia pyydettiin saattamaan tämä vakaa käsitys muiden kokoomuspuolueeseen lukeutuvien henkilöiden tietoon, joiden puoleen hän ehkä kääntyy hallituksen muodostamisasiassa.

Tämmöistä suhtautumista valtionpäämieheen ja uuteen hallitukseen sekä ehdotusta sosialidemokraattisen hallituksen muodostamiseksi paheksuttiin Kansallisen Edistyspuolueen sanomalehdistössä. Huomattuaan jääneensä yksikseen – ruotsalaisetkaan kun eivät tässä asiassa kannattaneet kokoomuspuoluetta – on kokoomuspuolueen johto vähitellen peräytynyt ensin ottamastaan asenteesta ja kiinnittääkseen puoluelaistensa huomion toisaalle alkoi syytellä Kansallisen Edistyspuolueen lehdistöä siitä, että se muka on muuttanut kantaansa ja käynyt puolustelemaan eduskunnan hajoittamista.

Näin kokoomuspuolueen johdon harkitsematon kannanotto särki arveluttavasti sitä porvarillisten puolueiden yhteisymmärrystä, joka alkavassa vaalitaistelussa olisi ollut niin perin suotava kommunistisen ajatussuunnan heikentämiseksi maassamme.

Jo aikaisemminkin oli kokoomuspuolueen johto torjunut suomalaisten porvarillisten yhteistoimintaa tarkoittavat ehdotukset, joita sille keskustan taholta oli tehty. Sen jälkeen kun asutuslain toimeenpanoasetus oli säädetty ja virkamiesten palkkakysymys saatettu tyydyttävälle kannalle, ei keskustapuolueiden mielestä ollut enää niitä erimielisyyden aiheita olemassa, joiden kokoomuspuolue  näihin asti oli sanonut olleen syynä sen kieltäytymiseen yhteisestä hallitusvastuusta. Keskustahallituksen tiukka ote kommunistisen kiihotustyön lopettamiseksi teki päinvastoin entistä laajemman hallituspohjan sekä tarpeelliseksi että luonnolliseksi. Mutta kun kokoomukselle tarjottiin paikkoja hallituksessa, niin se ei ottanut niitä vastaan, kieltäytyipä neuvotteluista yhteisen hallitusohjelman muodostamiseksi.

Paitsi kommunistipidätyksiä sattui loppukesällä toinenkin yleistä huomiota herättänyt sisäpoliittinen tapahtuma, joka sinänsä oli varsin vähämerkityksellinen, mutta josta yritetttiin oikeiston taholta paisuttaa suuri riitakysymys.

K-arkisto 3 011.jpg  (sivu 7, liuska 406)

Palaa tästä  SIVUKARTALLE