Vapaamielisten klubi, kokous 1. 12. 1930

Eurooppa on valtiollisesti rikkinäinen, vaikka asiantilaa on koetettu vähitellen korjata. Kansallisuuden merkeissä on syntynyt kaupunkivaltioita ja yms. kansallisvaltioita. On pitänyt kehittää uusi tavoitemuoto: Pan-Eurooppa. Jo keskiajalta löytyy idea Euroopan valtioiden yläpuolella olevasta kirkollisesta vallasta. Sodan [1. maailmansodan] kiirastulen jälkeen syntyi Kansainliitto. Se on kuitenkin osoittautunut jo muutamassa vuodessa odotuksia heikommaksi, koska sotaan alun perin johtaneet intohimot jäivät voimaan sodan jälkeenkin. Intohimot ovat edelleen esteenä yhteistyölle ja sen uskottavuutta haittaa merkittävien USA:n ja Venäjän poisjääminen Kansainliitosta. C.-K. [kreivi Coudenhove-Kalergi[1]] rupesi ajamaan aatetta Pan-Euroopasta. Hänen tarkoituksensa oli aloittaa ilman Englantia johtuen sen suuresta koosta ja siitä, että se oli vain osittain puhdas eurooppalainen valtio. Muut valtiot pitivät kuitenkin Englannin osallistumista tarpeellisena, erityisesti kun se on kokenut tasapainon pitäjä. Myös taloudelliset seikat tuotiin esiin. Kärki [Huomion kärki] kääntyisi pian Englantia vastaan [.. Englantia kohden, jos se jätettäisiin ulos liitosta]. Niin [tekisi] Suomikin, koska Englanti on sen tärkein vientimaa.

C.-K. muutti ideaansa. Johtuen Briandin [Aristides (1862-1932) Ranskan pitkäaikainen pää- ja ulkoministeri] nimen paremmasta kantavuudesta kutsuttiin hänet vuoden 1927 kongressissa kunniajäseneksi, jonka johdosta hän katsoikin velvollisuudekseen toimia. Vuonna1928 ehdotettiin Kansainliiton kokouksessa konkreettista yhteenliittymistä. Asia lykättiin seuraavaan kokoukseen, johon mennessä kunkin maan edustajien piti täyttää kyselykaavake. Esiin tuli kolme eri linjaa. Ranska ja sen liittolaiset painottivat poliittista liittoa. Taloudellista liittoa kannattivat Hollanti, Englanti, Tanska, Ruotsi ja muut yleisen vapaakaupan kannalla olevat maat. Näiden maiden tavoitteena oli rakentaa taloudellisella pohjalla sellainen etuyhteys, joka sallii kuitenkin esim. turvallisuuskysymysten järjestämisen [itsenäisesti]. Kolmas linja painottui moraaliseen liittoon, jota Kansainliitto voisi hoitaa siten, että eurooppalaisten maiden yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyisi.

Asia otettiin esiin taas viime yleiskokouksessa, mutta sen suhteen oltiin kuin sokkosilla. Ranska esitti asiaa hoidettavaksi Kansainliiton ulkopuolella ja monet muut yhtyivät tähän. Kansainliiton puitteissa asian käsittelyä kuitenkin jatkettaisiin komissiossa.

Onko tämä pyrkimys Pan-Eurooppaan tarpeellinen? On myönnettävä, ettei lopputulos joka suhteessa olisi suotavakaan. Siinä syntyisi kilpailija Kansainliitolle, jolle jäisi vain yleismaailmalliset asiat. Asia koskisi koko maailmaa – Kansainliitolta jäisi ¾ osaa pois [toimivallasta]. Se ei sietäisi tällaista suoneniskua, jonka seurauksena se muuttuisi abstraktiksi. Jos Kansainliiton kehitys kulkee tätä nykyistä linjaa koettaen sovittautua valtioiden elämään, voidaan kriisien tullen sen avulla estää suuretkin katastrofit.

Hyvää propagandaa tarvitaan kansojen lähestymisen hyväksi. Jos nyt yritettäisiin toteuttaa [Pan-Eurooppa], vaikeutettaisiin sillä Kansainliiton menestymistä. Yleinen ajattelu on: ”Euroopan on hoidettava itse omat asiansa”.

Sanotaan, ettei Eurooppa pysty kilpailemaan, ellei se tee kuten USA. Nyt se tulisi vähitellen huomamaan protektionismin vahingollisuuden.

Ei saisi kärjistää olevia vastakohtaisuuksia, on muitakin keinoja hakea ratkaisuja. Vain sopimuksiin ja vuorovaikutukseen pohjautuen voidaan Euroopan talouselämä saada järjestykseen. Siinä ei kaivata taistelua. Ehkä Kansainliitto voisi kehittää toimintamalleja, jotka luovutetaan sitten Euroopan valtioiden käyttöön.

Parhaaseen tulokseen päästäisiin sitomalla kaikki valtiot Kansainliiton toimintaan. Ei voi kuitenkaan olla tunnustamatta, että Pan-Euroopasta puhuminen on kaikesta huolimatta tervetullutta ja tarpeellista. Euroopassa ja sen ulkopuolella kun on vielä paljon sellaisia, jotka eivät ymmärrä nyt tarvittavan sopua ja yhteistyötä kaikkien kansojen kesken. Jos jossain syntyy ongelma, se laajenee helposti, kuten näinä päivinä on huomattu. Kansainliiton toiminta on saanut kannustusta, mutta edelleen on annettava tunnustusta ja kannustusta valtioiden välisen yhteistoiminnan tehostamiseksi.

Puheenjohtaja kiitti alustajaa korostaen samalla asian ajankohtaisuutta, kun viikon kuluttua perustetaan P-E liitto[2].

Eikö P-E ole tärkeämpi Euroopalle kuin Kansainliitto ja eivätkö ne kummatkin voisi toimia yhdessä? Kansainliiton suojeleminen ei kai tarvitse olla este hankkeen toteutumiselle?

[Esittelijäneuvos Niilo] Mannio: Suunnilleen samat ajatukset kuin alustajalla. Eräät Keski-Euroopan maat ovat omien etujensa ajamisessa käyttäneet hyväkseen tätä asetelmaa. Onhan ehkä sen perusteella saatu aikaan Ranskan ja Saksan lähentyminen. USA:n matkiminen on ehkä kuitenkin utopiaa. Suurena vaikeutena on hallitusten erivärisyys ja valtioiden erilainen rakenne. Pan-Eurooppa ei ole mahdollinen vielä vuosikymmeniin. Euroopan valtioiden välistä solidaarisuuden tarvetta on kuitenkin alleviivattava, koska sitä tarvitaan. Mutta tullimuurit ovat yhä kohonneet, minkä johdosta taloudelliset asiat eivät kehity hyvään suuntaan.

Kansainliitolle uskollisimmat piirit ovat varoittaneet vaarantamasta liiton toimintakykyä. Kansainliitto on jokseenkin yhtä hyvä foorumi hoitaa Euroopan asioita kuin olisi Pan-Eurooppa[lainen liitto]. Ulkopuolisten maiden edustajilla on vain vähäpätöinen merkitys, langat pysyisivät kyllä Euroopan johtavien poliitikkojen käsissä. Jos tällainen saa konkreettisia muotoja, silloin jotkut ulkoeurooppalaiset valtiot voivat ehkä jättää kansainliiton, koska niiden siteet siihen ovat löyhät. Kansainliiton toimintakykyä epäillään, riittää kuitenkin, että sen toimintakykyä vakautetaan täällä Euroopassa – siitä meille voi olla hyötyäkin.

[Lakit. kand. Eero Hj.] Rydman: Tällainen yhteistyöaate tuntuu sympaattiselta vapaamielisten näkökannalta. Tuntuu siltä, että kumpaakin asiaa voisi edistää rinnakkain. Kansainliiton takia ei tarvinne Pan-Euroopan aatetta työntää syrjään. Vaikka se on epäilemättä vaikea saada syntymään, mutta siihen päästyämme se olisi sekä konkreettinen että hyödyllinen meille. Kansainliitto toimii liian yleisellä tasolla. Pan-Euroopalainen toiminta vaatisi suurempaa itsehillintää ja uhrauksiakin. Tällaisen aatteen puolesta joudutaan taistelemaan ehkä vuosikymmeniäkin, mutta siihen on kuitenkin pyrittävä. Pan-Eurooppalaisessa toiminnassa on ajatuksena taloudellinen yhtymä, joka saa asioihin paremman järjestyksen kuin jos kukin maa erikseen koittaisi näitä asioita ajaa.

Hiitonen: Ranskalle turvallisuuspoliittiset tekijät ovat etusijalla. Kansainliitossa on Englannilla [käytännössä] 6 ääntä. Pan-Euroopassassa olisi Ranskalla ylivalta, mikä ehkä sittenkin on pääasia Ranskalle. Eihän Pan-Eurooppaan voi kuulua Englannin dominiot, yksin se taas ei tule. Englannin maailmanvallan tärkein kysymys on sen yhtenäisyyden säilyttäminen, siksi vastaus Briandille oli niin viileä. Myös muille turvallisuuskysymys on hyvin tärkeä. Meille Englannin laivasto tarjoaa parhaan avun, joten meidänkin on syytä tukea turvallisuuskysymystä.

Euroopassa on 3.600.000 sotilasta, 9.000 lentokonetta, 5.000 tankkia, 20.000 tykkiä, 17.500 miinanheitintä, 9.500 kk – hukkaan heitettyinä työtunteina ja pääomina. Yhteistoiminnalla tällä alueella ei ole ollut menestystä, sen suhteen ei siis voi olla optimistinen. Ennen kaikkea olisi hallitusten voitava luottaa toisiinsa, jotta sotalaitoksiin käytetyt rahat voitaisiin suunnata kulttuuritarkoituksiin. Jos sodanvaaraa saataisiin vähennetyksi, voitaisiin poistaa myös suojatullit. Kansainliiton työ etenee edelleen hitaasti, ellei kansoja saada ymmärtämään rauhanaatteen ja kansojen välisen yhteisymmärryksen tärkeyttä. Tämän aatteen edistämiseen on propagandalla parhaat edellytykset.

[Fil. maist. Edv.] Taitonen: Olisi määriteltävä myös Venäjän asema (ulkopuolella). Niistä ei voi puhua. Kulttuurikysymys. Eurooppa on kulttuurin kehto, mutta nyt se on kyllästetty [kyllästynyt ja], se repii mitä on rakentanut. Jos saamme vahvistuksen sille, että me olemme alkukehto, se on jo aatteisiin katsoen siksi arvokas, että kannatta ajatella yhteenliittymistä. Henkinen vararikko on edessä, sitä seuraa taloudellinen vararikko, siksi Pan-Eurooppa on aatteena kannatettava. Se ei kuitenkaan menesty Kansainliitossa. Briand tuskin toimii itsekkäistä syistä, ehkä hänen toiminnassaan on jossain määrin ihmisyyttäkin takana.

Rva Rytkönen [varatuomari Alpi Rytkösen puoliso]: on pessimistinen kummankin asian suhteen. Kansainliitolla oli muutama vuosi sitten nykyistä tärkeämpi rooli Euroopan asioissa. Esimerkiksi Venäjän asia! Vilnan ongelma on ratkaistu, mutta vaarallinen Ahvenanmaan kysymys on ehkä tärkein valtioiden välinen asia. Merkillisen vähän on käsitelty sellaisia tärkeitä asioita kuin terveydenhoito ja passikysymys. Suurpoliittisissa asioissa ja valtioiden välisissä riidoissa Kansainliitolla ei ole merkitystä. Uudesta Pan-Euroopasta voi tulla kaatopaikka sellaisille Kansainliitolle jätetyistä asioista, joita se ei ole halukas ratkaisemaan. Ei siirretä eikä anneta asioita sinne komiteoihin hautautumaan. Ehkäpä nämä järjestöt lopulta riitelevät keskenään siitä, kumpi on mahtavampi. Hyvä jos toisin käy, mutta kokemus viittaa sen suuntaiseen kehitykseen. Kansainliitto ei kuitenkaan missään tapauksessa ole merkityksetön. Kansojen varustelu viittaa välien selvittelyyn, josta tulee eri aatesuuntien välinen taistelu.

Hiitonen: Kukaan meistä ei ole ammattimies, mutta uskaltaa hän kuitenkin sanoa Kansainliittoa aatteelliseksi järjestöksi. Nykyiset, aikaisempaa selväpiirteisemmät olot ovat ehkä juuri Kansainliiton ansiota. Sodan uhkakaan ei ole enää niin lähellä kuin pari vuotta sitten. Kansojen lähestymistä edesauttaa sellaisetkin asiat, kuin shekki- ja vekselitoimien kansainvälinen yhtenäistämisen aikaansaaminen.

Euroopassa on kaikesta huolimatta sotalaitoksia pienennetty monissa maissa, kuten esim. Ranskassa, missä palveluaika on pudotettu kolmesta yhteen vuoteen. Jos sodanuhka saadaan kokonaan pois, voidaan varustelua vähentää ja varat siirtää muuhun käyttöön. Pan-Euroopan liitto voi tässä auttaa Kansainliiton työtä.

[Lääninkirjaaja Hymmi] Nyyssönen: USA:n osavaltiot ovat edelleen luonteeltaan erilaisia, kullakin on hoidossaan omat kansalliset asiansa, liittovaltio hoitaa yhteiset asiat. Eräs epäilyttävä asia Pan-Eurooppalaisessa liitossa on. Euroopassa on luonteensa ja sivistyksensä suhteen hyvin erilaisia ryhmiä. Skandinaviset maat muodostavat oman kulttuuripiirinsä, joka on hyvin erilainen verrattaessa Etelä-Euroopan sivistyspiireihin. Ja sopeutuisiko fasistinen Italia? Miten sulautumisen ajateltaisiin tapahtuvan? Sen kaunein piirre on siinä, että täten voitaisiin rauhan aatetta edistää. Kansainliittoa voi ylläpitää 628 vuotta sen jäsenmaiden yhden vuoden varustelumenoilla!

Puheenjohtaja: USA:ssa on yksi yhteinen kieli. Kanada on kuitenkin sopuisa liittovaltio, vaikka siellä on kaksi kieltä. Australiassa pyrkii yksi osavaltio irtautumaan, vaikka siellä on yksi kieli, kansa ja uskonto. Euroopan sekavuus voisi silti antaa vauhtia liittymiseen. Voitaisiin hyvin olettaa, että Euroopassa tullirajojen poistaminen johtaisi uusien, kannattavien teollisuudenhaarojen syntyyn.

Hiitonen: Jos Pan-Eurooppa syntyisi ilman Englantia, ei sen kanssa voitaisi päästä hyviin väleihin. Haitta voisi siten olla suurempi kuin saavutettu hyöty. Suomen on muodostettava kantansa tämän Englannin kysymyksen huomioon ottaen.

Nyyssönen: Kun Pan-Eurooppa olisi yhteenliittymä, eikö Saksa silloin tyrehdyttäisi muiden teollisuutta, kuten se nyt tulleista huolimattakin tekee?

Lumme: Yhteenliittymän köyhemmät osat eivät kärsisi, koska eniten ansaitsevat alueet joutuisivat myös eniten maksamaan [yhteenliittymälle]. Mahtavimpana liittona se voisi olla lempeä myös heikommille alueilleen.

Hiitonen: Asiasta on olemassa monta välimuotoa, ensin voitaisiin ajatella vaikka tulliunionia. Ei USA:nkaan liittovaltio paljon maksa osavaltiolle, mutta aikaansaatu standardointi alentaa elinkustannuksia kaikkialla liittovaltiossa. Ei tällainen tulliunioni niin vain pyyhi pois Suomea.

Rytkönen: Silloin ehkä kukin maa tuottaa sitä, mitä se parhaiten osaa ja pystyy tuottamaan. Mitä meille jäisi tuotettavaksi? Eihän Sveitsinkään kanttooneissa ole paljon yhteisiä sääntöjä. Kun niin pienessä maassa ei olla vielä tätä pidemmällä, niin miten se onnistuisi Euroopan laajuisesti!

Puheenjohtaja: Nämä pyrkimykset ovat luonteeltaan rauhoittavia, eli ne edistävät asioita, vaikka niistä itsestään ei valmista tulisikaan.

[1] Itävaltalainen (maailmankansalainen) kreivi Richard Coudenhove-Kalergi (1894-1972), perusti 1923 liikkeen, joka pyrki muodostamaan Euroopan valtioliiton rauhan, kansojen tasavertaisuuden ja taloudellisen vaurastumisen turvaamiseksi.

[2] http://www.historiasiglo20.org/europe/biografias.htm Briandin maailmalle esittämä viimeinen kokonaisesitys oli hänen toukokuussa 1930 kaikkiaan 26 valtiolle osoittamansa perusteellinen muistio koskien Euroopan Unionia. Syyskuussa ehdotus esitettiin Kansainliitolle, mutta kun Briandia ei enää valittu uudelleen ulkoministeriksi tammikuussa 1932, ehdotus raukesi.